Aina on niin että murehtiminen on helpompaa kuin nauttiminen tai tyytyväisenä oleminen... Milloin murehtii rahasta, milloin tulevasta... Onnekseni avasin silmiäni ja pohdin että meidän junioirin huudot on karkeasti sanottunu vähentyneet puolella, nyt voi jopa joskus autossa kuulla radiota, tai nukuttaa vaunuihin ilman puolen tunnin huutoa! Jokaista nukutusta ei ole pakko tehdä itku kurkussa sylissä keinutellen... Aika haastavaa aikaa ollut, näin helppottuneena totean. Mitenkään ei mielstämmä olla "opetettu" näille tavoille vaan kaikki on vaan ollut hieman haastavempaa...

Esikoisen uhmakin, minne lie suurin osa kadonnut!!! Upeaa! :) Tilalle on tullut "Äiti haluan sinun syppyyn"- pyynnöt jokaisen "ei:n" tilalle! Fantastista! Miten tuntuu ettei tätäkään ole aikasemmin tajunnut... Murehtii vaan...

On siis helpompaa nähdä kaikki huono ja epämieluista, kuin ihana ja upea... ? Vai onko? Ei toki aina...

Lottoa on taas laitettu, toivoisin kovasti olevani se onnekas ja todella epäitsekäs tulevana lauantaina joka tulisi onnelliseksi ja tekisi monen onnelliseksi! Rahaa tuntuu menevän tasan yhtä paljon kun sitä on, toisena kuuna paljon enemmän ja toisena paljon vähemmän, silti joka kuukausi huomaa sen loppuvan kesken! Ärsyttävää, toivoisin kovasti olevani niin onnellisessa asemassa ettei joka kuukausi tarvitsisi pohtia samaa...

Toki olen super onnellinen terveistä lapsista, upeasta miehestä, valtavasta talosta ja kaikesta... Mutta aina voi haaveilla!

Onko kellään samoja ajatuksia? Ratkaiseeko raha tosiaan niin paljon?