On todella ihanaa pidellä vauvaa sylissään, kuunnella vauvan tuhinaa ja höpinää! On taivaallisen somat varpaat, sormet, silmät, hiukset, ripset, siis KAIKKI vauvassa!!! Kunnes, alkaa se huuto! Tänäänkin huonon yön ja aikaisen aamun seurauksena huutoa ei jaksaisi millään kuunnella. Tulee pakottava tarve kuvitella lyövänsä päätänsä (siis omaansa) seinään, tulee pakottava tarve soittaa miehelle ja sanoa kuinka raskasta elämä kotona voikaan olla, tulee pakottava tarve itkeä.... Kaikki tämä jää kuitenkin tekemättä, koska voimia on vielä ainakin, niin paljon että saan itseni koottua. Kaikki tämä kestää vain hetken, mutta se hetki tuntuu ikuisuudelta! Se hetki tuntuu siltä että maailman raskain työ on olla kotona vauvan kanssa!!!

Vauvan perus tarpeet, ruoka, uni ja syli. Niistä jos esimerkiksi väsy iskee, se iskee kun nappia painamalla. En tiedä missä kohtaa meni pieleen, mutta jossain on mennyt, uni ei nimittäin tule muutakuin tissillä, vaunuissa, autossa tai kamalan keinuttamisen seurauksena. Kaikkea ennen seuraa yleensä ikävä huuto.

On totta että niinä hetkinä kun vauva viihtyy itsekseen tai veikan kanssa lattialla tai sitterissä tulee aina automaattisesti tehtyä melkein aina kotiaskareita, vaikka niitä tulisi käyttää vaikka ihan vaan siihen että istuu vaan vaikka vierellä. Suorittamisen tarve on suuri joten mielummin puuhastelen kaikkea muuta... Kyllä toki leikimme ja sylittelemme, mutta kuitenkin liian vähän... Jos vaikka muutaman minuutin päivään lisäisi saisiko sitten kaiken tarpeellisen tehtyä???

Äh, tänään on vaan niin surkea päivä, huutoa on ollut paljon ja huonosti nukutun yön jälkeen heräsimme jo klo. 6 aamulla... Se tuo päivään hieman lyhyempää pinnaa....