Niin paljon on muuttunut viikon sisällä, silti sitä ei huomaa... Uusi arki tuntuu (varmaan hormoneista johtuen) niin ihanalta, yöllä vähemmän ihanalta! Suuri klisee on se että miettii raskaana ollessaan pystyykö sitä rakastamaan kahta lasta samalla tapaa kuin yhtä, riittöökö rakkaus???!! Täytyy myöntää että itsekkin monesti mietin asiaa, nyt jälkeen ajateltuna asiahan on päivän selvä; sydän ikäänkuin kasvaa, ja näin ollen rakkautta on taas lisää mistä jakaa! 

Toinen klisee on rakkautta ensi silmäyksellä; myönnettävä on että tätä se ei kohdallani ollut esikoisen syntyessä, ja onnekseni olen myös lukenut kyseisen asian tiimoilta ja huomannut etten olekkaan ainoa ja näin ollen huono äiti! Toisen kohdalla voisin sanoa että rakkautta melkein ensi silmäyksellä, rakkaus nimittäin kasvoi nopeammin, sillä tiedossa oli jo entuudestaan mitä sana äidin rakkaus pitäisi sisällään...

Suhteeseen toinen lapsi tulee mielestäni kevyemmin, tiedossa on jo väsymys ja se mitä se teettää... Riitaa, kinaa,rumia sanoja... Lähinnä öisin, mutta aamulla kaikki on taas toisin...

Arki sujuu kaikesta huolimatta kuin rasvattu, yhdessä on mukavaa ja isyyslomaa viettävä isä on tukee arkeen paluuta uutena isompana perheenä. Esikoinen "osallistuu" imettämiseen, vaipan vaihtoon, sylittelyyn, tutin laittoon ja äidin avustamiseen. Välillä on isoveljen vuoro olla keskipisteenä, leivottu on viikon sisällä pullaa ja sämpylää. On kasattu autorataa ja junarataa....

Toivotaan että kaikki ei muutu ainakaan kovinkaan paljoa vaikeammaksi kun isä palaa töihin... Tai ettei uhma nosta päätään ainakaan kovin kovasti, tai ettei tule koliikkia... Tai mitään....